maanantai 3. kesäkuuta 2024

Aina vaan uusia siilikuvia

 Onpas nyt hankalaa kun ei saa postauksiin lisättyä uusia kuvia.

maanantai, 22. tammikuu 2007

Karkailevat kuvattavat

Kirsti kävi kylässä ja otti muutamia kuvia vallattomasta viisikosta. Ei niitä yksi ihminen saa millään pysymään suorassa rivissä nassu kameraan päin. Kun kolme sai riviin niin kaksi oli jo poissa kuva-alueelta. Pistettiin sitten piipulat kenkälaatikkoon vaan eikö mitä; sieltäkin kapusivat karkuteille ja tietysti eri suuntiin. Toivottavasti blogissakävijät eivät hermostu näihin kuviin. Minulla kun ei ole muuta mihin kuvia laittaisin näytille niin täältä voivat myös siilitutut käydä niitä katsomassa.

356638.jpg

356639.jpg

356640.jpg

356641.jpg

Vieläkin vanhoja siilikuvia

 Jostain syystä en saanut aikaisempaan postaukseen lisättyä uusia kuvia.

sunnuntai, 4. tammikuu 2009

Vaavien punnitus

Tänään sai sit ekaa kertaa koskea vaaveihin ja samalla pikaisesti punnitsin ne. Olivatkin aika isoja, vaikka noin monta onkin, eivät mahdukaan enää karkkilaatikkoon. On Iidalla näköjään riittänyt maitoa. Ilmankos ei ole vikinää juuri kuulunut. Poikasilla oli useimmilla mustaa jaloissa ja aika tummia ovat muutenkin. Sukupuolia ei vielä oikein näe. Toivottavasti on sekä tyttojä, että poikia.

Kuvat ei ole oikein hyviä. Pitäisi saada parempi kuvaaja paikalle *Marsuuu, apuuva*

 

 

perjantai, 26. joulukuu 2008

Kuusi pientä siilivauvaa

Ihan pikainen kurkistus ja viisi pientä peukalonpään kokoista piikkiluumua siellä köllötteli. Luultavasti siinä oli kaikki. En kuitenkaan penkonut fleesejä, ettei jää hajuja. Emo malttoi syödä rauhassa eikä hermostunut. Meni kyllä sitten tutkiskelemaan, että onko vaaveilla kaikki hyvin. Nyt näyttivät aika vaaleilta, mutta saattaa olla, että piikit tummuvat myöhemmin.

edit. niitä oliki kuusi, kun vähän tarkemmin laskettiin kuvista. :=)

2175545.jpg

Lisää vanhoja siilikuvia

 Vielä vanhasta vuodatuksesta löydettyjä siilikuvia. 

lauantai, 10. tammikuu 2009

Muutama vauvakuva vielä

Miiy kävi moikkaamassa vaaveja ja otti vähän kuvia. Minä en saanut yhtään onnistunutta kuvaa. Kiitos Miiy kuvista, sainhan julkaista ne?

Onkohan tuolla yhdellä jo simmut auki?

Kaikkia ei meinaa saada samaan kuvaan, vaikka useampi on avustamassa. Sormista etsitään uusia makuja ja vaahtistellaan.

Pfalerin syntymän etsintää

 Muistilapun (https://www.facebook.com/…/yhteissu…/posts/2507468669425781/) läpikäynti, kohta 1 (Luusalmi, Uhtua): Olga Pfalerin isä Feodor Zahareinpoika Timofejev. En löytänyt Olgan syntymämerkintää, todennäköisesti se on Hämeenlinnan ort. seurakunnan tiedoissa - ei ole digitoituna. Kytkin Feodorin Luusalmen Timofejevien sukupuuhun ja tein sinne myös täydennyksiä. Vanhin tunnettu suvun esi-isä on Kozemka Timofeinpoika https://www.geni.com/peo…/Kozemka-Kuisma/6000000144946924841

Kaikki reaktiot:
Sinä ja 9 muuta
8
Tykkää
Kommentti
Lähetä

8 kommenttia

Kaikki kommentit

  • Anitta Isosalo-Ekholm
    Eniten osallistunut
    Kiitos tiedoista!
  • Katja Visa
    Eniten osallistunut
    Mä oon menossa syyskuun ekalla viikolla Hämeenlinnaan tutkiin kantaarkistoa oman sukuni takia, siihen kuuluu myös ortodoksisuus. Olen pari päivää siellä, yritän mahdollisimman paljon asioita selvittää.
    • Anitta Isosalo-Ekholm
      Eniten osallistunut
      Katja Visa Oiskohan siellä Hämeenlinnassa katsottavissa Ortodoksiseurakunnan matkapapin kirjat. Pitääpä kysellä. I Aa:1 Pääkirjat, 1892-, 1898-1907 Pääkirjat M-1 ja M-2 matkapapisto, Aakkoshakemisto v. 1892 (1892-1907)
      • Katja Visa
        Eniten osallistunut
        Anitta Isosalo-Ekholm voin yrittää selvittää asiaa samalla kun kyselen omista esi-isistäni. Mistä olet löytänyt noin tarkat tiedot? Itse nimittäin menen ohan pystymetsästä ja luotan vain siihen että kyselen ja puhutan tarpeeksi ihmisiä.🙈
      • Anitta Isosalo-Ekholm
        Eniten osallistunut
        Katja Visa Digihakemisto.net. Sieltä kirkonkirjat, Hämeenlinnan ortodoksisen seurakunnan arkisto, väestörekisteriarkisto, kirkon pääkirjat liitteineen.
    • Katja Visa
      Eniten osallistunut
      Anitta Isosalo-Ekholm Kiitos paljon! Alan heti tutkimaan. Oon tätä vain "omaksi ilokseni" aloittanut mutta jäänyt koukkuun ja nälkä kasvaa syöres😄